Vuoden taideilmiö?

Taidetta purkutaloon, mikä hieno ajatus! Hylätty asuinrakennus tarjoaa mielenkiintoisen ja uniikin miljöön taiteen luomiselle. Purkua odottavia rakennuksia Suomesta varmasti löytyy ja taiteilijoilta puuttuu tiloja, joissa toteuttaa mitä upeampia teoksia.

Keravalla Moukaritie 4:ssä sijaitseva, nykyisin hylätty kerrostalo tyhjeni asukkaistaan vuonna 2017. Vuosia tyhjillään seisseellä talolla on synkkä ja arveluttava maine. Talossa tapahtui mm. murha vuonna 2005. Kiinteistö oli päässyt huonoon kuntoon, eikä sitä kannattanut peruskorjata ja se päätettiin purkaa.

Tämän viisikerroksisen Taiteen kotitalon takana on keravalainen graffititaitelija ja projektin taiteellinen johtaja Jouni “Psyke” Väänänen. Jotkin hänen teoksistaan voivat olla tuttuja mm. LUX Helsingistä ja Flow-festareilta tai monista aiemmista purkutaideprojekteista. Hänen teoksiin on varmasti monet törmänneet ulkona kulkiessaan tietämättään, kuka seinämaalauksen, graffitin tai sähkökaapin on maalannut. Psyke on toiminut viime vuosina monien purkutaideprojektien toteuttajana, mutta nyt ensimmäistä kertaa hän sai käyttöönsä kokonaisen rakennuksen. Näin suureen projektiin haettiin eri alojen taiteilijoita ja hakuprosessin kautta valikoitui 94 taiteilijaa.

Onko järkevää lähteä yleisötapahtumaan?

Pitihän tämä taidetapahtuma kokea ja käydä katsastamassa, koska aika harvassa on mahdollisuudet tutustua hylättyyn purkutaloon. Puhumattakaan autiotalosta, joka on täytetty taiteella ja on jo itsessään taideteos.

Kuulimme tapahtumasta hyvissä ajoin ennen kuin ovet avautuivat ensi kertaa, mutta vallitsevan Covid-19 -tilanteen vuoksi ajatus lähteä paikan päälle tuntui tyhmältä. Nähtyämme esimmäiset tv-uutiset, uutis- ja somekuvat, olimme tyytyväisiä päätökseemme jättäytyä kotiin. Taiteentalo veti puoleensa valtavia määriä ihmisiä ja kuvista näki, ettei paikan päällä noudatettu riittäviä turvavälejä, eikä kasvomaskeja käyttänyt kuin muutamat ihmiset.

Päätimme odottaa, että vierailijamäärät hieman laskisivat ennen kuin itse suuntaisimme Keravalle. Viikkojen odottelun jälkeen, koronatilanteen yhä ollessa suotuisa päätimme lopulta suunnata kohti Keravaa ja käydä katsomassa näyttelyn. Vaikka uusia tartuntoja oli hyvin vähän, lähdimme matkaan kasvomaskit naamalla – itsemme, muiden ja läheisten suojaksi. Näin jälkikäteen tapahtumasta kirjottaessani täytyy kyllä sanoa, että valitsimme hyvän hetken käydä Keravalla, koska visiittimme ajoittui lähes täydellisesti ensimmäisen ja toisen korona-aallon välille.

Suunta kohti Keravaa!

Uutisoinnista ja muiden ihmisten kokemuksista viisastuneena tiesimme, että jos haluamme päästä sisälle, paikalla kannattaa olla ajoissa. Talo on avoinna ti-su klo 10-17 ainakin elokuun 30. päivään asti, joten tähtäsimme siihen, että olisimme paikalla hieman ennen klo 10:ntä.

Matkalla kohti Keravaa Malmin juna-aseman kuuluisissa liukumattomissa liukuportaissa vastaan tuli maistissa oleva jengi, jossa yksi kundi paasasi ääneen pelkkiä kirosanoja ja lopulta portaiden yläpäässä kajahti huutamaan kovaan ääneen “AAAAAAAAAAAAAA!”. Normaalia meininkiä Malmilla, mutta eiköhän tämä reissu tästä parane kunhan päästään junaan ja Keravalle.

Saavuttuamme Keravalle päätimme käväistä juna-aseman kahvilan vessassa, koska bussin lähtöön oli melkein 20 minuutia. Sinne pääsy tuntui kestävän ja syykin paljastui hetkeä myöhemmin, kun kahvilan myyjä kävi paukuttamassa vessan ovea ja lopulta sieltä kömpi ulos sekasin oleva hörhö, joka oli käyny ottamassa aamun ekan fixin. Itä-Helsingin lähiöissä aina asuneena tapahtuma ei hirveästi järkyttänyt, mutta ei nyt kuitenkaan antanut parasta ensivaikutelmaa Keravasta.

Kohta bussimme lähtisi ja pääsisimme jonottamaan! Hieman toisenlaisiin bussikuskeihin tottuneena oli outoa, kun kuski halusi katsoa paperisesta kertalipustani vyöhykkeen, päivämäärän, sekä kellonajan, josta hän laski minuuttien tarkkuudella mihin asti lippu on voimassa. Mielessäni kävi ajatus, että jos AB-vyöhykkeellä kuskit katsoisivat lippuja näin tarkkaan, niin aikataulut eivät ikinä pitäisi paikkaansa. Sitten perässämme bussiin tuli kaksi naista, joista toisella ei ollut D-vyöhykkeellä voimassa olevaa lippua ja hetken asiasta vitsailtuaan kuski päästi naisen liputta kyytiin. Keravalla on niin erilainen meininki kuin mihin itse on tottunut...

Saavuimme Moukaritie 4:n Taiteen kotitalolle hyvissä ajoin – jonottamaan... Jono kulki parkkipaikan ohi kadun varteen asti, joka ei ollut ihan pahin mahdollinen tilanne. Vaikka olimme katsoneet säätiedotukset ja kaikki tahot olivat luvanneet kohtalaisen hyvää säätä, niin silti Keravan sää pääsi yllättämään ja alkoi satamaan vettä. Värjötimme 20-30 minuutin ajan sateessa jonossa, jossa turvaväli oli maksimissaan puoli metriä ja joka tuntui vain keräävään lisää ihmisiä. Lopulta talolta lompsi henkilö jakamaan halukkaille sateenvarjoja. Se oli ihanasti ajateltu, mutta juuri, kun saimme sateenvarjon auki, sade loppui. Emme pienestä sateesta lannistu, vaikka kyllä sitä tuli hieman maristua kastumisesta johtuvaa kylmyyden tunnetta. Reilu tunti meni jonottaessa, jonka jälkeen sisälle päästyämme, sateesta kylmettyneenä sitä maksoi jo ihan mielellään kuuden euron sisäänpääsymaksun. Viimeinkin pääsimme sisälle lämpimään ihailemaan taideteoksia ja taloa sisältäpäin.

Kostean nihkeä olo, mutta vihdoin sisällä.

Pääsimme sisään hieman klo 11 jälkeen, joten meillä oli hyvin aikaa varattuna talossa kiertämiseen. Aikaa on syytä ollakin hyvin varattuna, koska talossa on paljon nähtävää. Koronantilanteen vuoksi taloon päästetään vain rajoitettu määrä ihmisiä, mutta silti varsin usein osa huoneista täyttyi ihmisistä. Paikalla oleva henkilökunta ei myöskään pyrkinyt estämään tälläisten tilanteiden syntyä millään tavoin. Penkeillään istuvat nuoret työntekijät olivat naamat kiinni ruuduissaan ja räpläsivät kännyköitään – kuluu se päivä niinkin. Kenties tälläinen työkokemus on sopiva tapa perehtyä työelämään: oppiihan siinä nuori saman tien, kuinka jaksaa työputkessa eläkeikään saakka ja jos ei toisinaan huvita olla töissä, niin voi olla saikulla someniskan vuoksi.

Tässä galleriassa olevat valokuvat ovat jota kuinkin siinä järjestyksessä, jossa kävimme huoneet läpi. Talosta löytyy muuten K18 -alue, johon nuoremmat voivat osallistua vain vanhempiensa mukana. Asia, jota ei myöskään valvottu millään tavalla ja K18 -merkit olivat sen verran piilossa, että huomasimme ne vasta huoneesta poistuessamme. Tosin mielestäni talossa ei ollut mitään rohkeaa K18 -taideteosta esillä, mutta tämän asian tiimoilla kuulin seuralaiseltani eriävän mielipiteen, joten kenties K18 -merkintä oli tarpeen.

Talon 30:ntä huoneistoa ovat yksiöitä, kaksioita ja kolmioita. Mihin tahansa asuntoon sisään astuessa on mahdotonta arvata minkälainen taidekokonaisuus sisältä paljastuu.

Aloitimme kierroksemme Kingsheikin huoneistosta, jossa odotti hänen tekemänsä mustavalkoisuutta huokuva taidekokonaisuus “High on Life”. Ensinäkemältä asunto tuntui tutulta, koska olimme nähneet siitä monia valokuvia mediassa, mutta silti täytyy sanoa, että paikan päällä koettuna teos oli vaikuttava ja upea.

Sen jälkeen tulleet pari huoneistoa olivat ihan mielenkiintoisia ja osaa on mahdoton kuvata ilman, että sitä itse kokee. Niko Hillin teos "Murheenlaakso" oli yksi näistä. Asunto on täysin pimeä ja sisällä kuljetaan paikan päältä saatavien kannettavien lyhtyjen valossa etsien seinillä olevia valokuvia ja tekstejä sekä törmäillään pimeydessä lyhdyttä kulkeviin ihmisiin.

Omat ehdottamat suosikkini taiteentalossa olivat taiteilija Jarno Sinivaaran teokset. Näissä teoksissa on osattu käyttää huoneiden tila hyvin hyödyksi. Sinivaaran teokset sijaitsivat kahdessa kerroksessa, joista “Covid-19” -teos löytyy talon ensimmäisestä kerroksesta ja talon neljännessä kerroksessa sijaitsee teos “Perheside”, josta taiteilija on maininnut, että hänen mielessään on ollut erilaiset perheet ja ihmisten väliset siteet teosta tehdessään. Molemmat teokset olivat upeita ja on sääli ajatella, että ne tulevat katoamaan lopulta kun talo puretaan. Oli tämä taiteilijalta tarkoituksen mukaista tai ei, tämä katoavan purkutaiteen piirre mielestäni korostaa nyky-yhteiskunnan perhesiteiden haurautta ja hyökyaallon tavoin vyöryävän koronaviruksen ihmiskuntaa kurittavan voiman.

Tuomas Kiurun teoksessa yksityinen ja kielletty on muutettu sallituksi. Teoksessa Taiteen kotitalon vieraat ovat päässeet liimaamaan tarroja huoneiston keittiössä haluamiinsa paikkoihin. Tätä teosta emme päässeet kokeilemaan, mutta lopputulosta saimme kyllä ihailla. Huvittavalla tavalla tuli mieleen oma lapsuus, kun tuli kiinnitettyä tarroja ihan kaikkialle – hauska näky!

Yhdessä huoneista pohdittiin miehen kuvaa, kuka hän on ja miestä naisen näkökulmasta. Taiteilijan teoksista tuli bongattua ainakin Lauri Ylönen, Michael Monroe ja Jorma Uotinen.

Taiteen kotitalossa oli hyvin erilaisia teoksia ja eri tekniikoin tehtyjä töitä. Osa oli maalauksia ja osa enemmän installaatiotyyppisiä töitä. Valtaosa talon teoksista oli näkemisen arvoisia, mutta joukkoon mahtui ikävästi muutamia todellisia riman alituksia. Näitä teoksia ihmetellessäni yritin miettiä, onko heidän teoksensa vain pieleen mennyt taidehanke, vai eikö heitä vain kiinnostannut tämä projekti tarpeeksi. Luokattoman huonon teoksen oli tehnyt mm. taiteilija Iida Valkonen. Hänen työnsä jälkeä katsellessa mietin miksi hän on tullut valituksi.

”Hakemuksia tuli reilusti. Kun jouduin viheltämään pilliin ja laittamaan haun pois, hakemuksia oli tullut jo 130. Niitä olisi tullut vielä enemmän, jos haku olisi jatkunut.” Lainaus 6.7.2020 julkaistusta Helsingin Sanomien artikkelista Jouni Väänäsen haastattelusta.

Taiteen kotitalo -projekti olisi selkeästi hyötynyt siitä, ettei hakua oltaisin “vihelletty” poikki, vaan oltaisiin etsitty oikeat ja projektista aidosti kiinnostuneet taiteentekijät.

”Joidenkin taiteilijoiden kanssa on ollut jopa vähän napit vastakkain.” Lainaus 6.7.2020 julkaistusta Helsingin Sanomien artikkelista Jouni Väänäsen haastattelusta.

Nyt valittuun joukkoon oli valikoitunut mielestäni surkeita tekijöitä, jotka heikensivät hankkeen kokonaiskuvaa ja -tasoa, joka olisi voinut olla oikeilla tekijöillä vieläkin huikeampi. Tämän tuntui tietävän myös projektista vastanneet ihmiset. Alun perin projektissa oli tarkoitus olla taiteilijoita ulkomailtakin, mutta koronatilanteen vuoksi he eivät päässeet osallistumaan. Tilanne tarjosi kuitenkin monelle suomalaiselle taiteilijalle mahdollisuuden tehdä ja esittää taidettaan.

Adios Kerava - aika lähteä kotia kohti!

Poistuessamme Taiteen kotitalolta päätimme palata juna-asemalle bussireissun sijaan kävellen. Tällä 3,1km:n matkalla näimme muutamia hienoja taideteoksia keravalaisissa bussikatoksissa, jotka ovat osa Keravan kaupungin katutaideprojektia.

Kerava kärsii imago-ongelmista, joiden taustalla on ihmisten sosiaalinen ja taloudellinen ahdinko. Alue on tunnettu päihde- ja mielenterveysongelmistaan, sekä rikosten määrän lisääntymisenä. Ennen pois lähtöämme, Keravan juna-asemalla, junan liikkeelle lähtöä odotellessamme saimme vielä kosketuksen tähän toiseen puoleen Keravasta. Juuri, kun junan oli määrä lähteä kohti Helsinkiä, alkoi viereisestä vaunusta kuulua hirveää huutoa: “Se ryösti mut!”, “Tule ulos”, “Anna ne mun huumeet takas!”, “Avaa ovi, ennen ku poliisit tulee!”. Junan henkilökunta ilmoitti, ettei juna liiku ennen kuin tilanne selviää. Aika kului, huuto jatkui, mutta missään ei näkynyt vartijoita tai edes niitä poliiseita. Lopulta hiljeni ja juna lähti liikkeelle. Kiistakaksikko kai saatiin sitten ainakin junasta poistettua, muusta en ollut varma kuin siitä, että Keravalla ainakin sattuu ja tapahtuu.

Kun saavuimme Malmin-asemalle toistamiseen, vastassa meitä odotti alueelle hyvin arkinen näky. Asemalaiturin penkillä istui nuori, korkeintaan parikymppinen mies sammuneena oluttölkki kädessään, eikä kello ollut kuin vasta vartin yli kolme. Purkutaidekierroksemme kesti siis noin viisi ja puoli tuntia - olihan reissu!

Oliko tämä kaikki visiitin arvoista?

Kaikesta huolimatta emme kadu sitä, että kävimme tutustumassa Keravaan ja Taiteen kotitaloon. Talossa oli enemmän hyviä taideteoksia kuin niitä huonoja. Kaikki kohteesta kiinnostuneet ovat tässä vaiheessa taatusti nähneet kuvia somessa ja uutismediassa, mutta hyvätkään kuvat eivät pysty taltioimaan purkutalon tunnelmaa ja korvaamaan siellä olon kokemusta. Tämä täytyy kokea itse, mutta koronatilanteen vuoksi en voi varauksetta suositella kohdetta kaikille.

Tässä joitakin valokuvia Keravan purkutalokierrokseltamme:

---

---

---